Kiireiden takia en ole pystynyt kirjoittamaan tänne paljoakaan, mutta lomalla nyt vähän enemmänkin. 

Loma-aika todellakin tekee ihmeitä. Silloin voi kiireiltään istahtaa ja alkaa pohtia juuri niitä tärkeimpiä asioita. Nimittäin uskoa eli omaa Imania.  Se todellakin on hyvin tärkeä osa Islamia. Uskon taso on se, joka profiloi muslimin.

Mitä me olisimmekaan ilman tuota elintärkeää uskoa, joka määrittelee sen onko henkilö kafir eli epäuskova tai muslimi? Onko mahdollista saavuttaa todellinen onni ja autuus tässä maailmassa ilman, että on uskoa suuremmasta voimasta? Antaako tiede todellakin sen tyhjentävän vastauksen kaikkeen? Mitä eroa on henkilöllä, joka uskoo, että kuoleman jälkeen ei ole mitään tai henkilöllä, joka ajattelee, että kuoleman jälkeen kaikki saavat tekojensa perusteella ansaitsemansa aseman? Todellakin jälkimmäinen henkilö tulisi olemaan enemmän motivoitunut tekemään hyviä tekoja, sillä hän uskoo, että tämä maailma on vain matka, jonka lopussa se todellinen elämä vasta alkaa. Islamilainen moraalifilosofia on tältä osin hyvin mielenkiintoinen.

 Ihmisen on todella sallittua, jopa rohkaistavaa etsiä vastauksia kysymyksiinsä. Sitä varten Allah(swt) antaa meille järjen, jonka mukaan toimia. Tieto ja varsinkin Islamilaisen tiedon ymmärtäminen ja sen mukaan eläminen on elintärkeää. Tieto ei hyödytä, ellei sen mukaan toimita. Toiminnalla tarkoitetaan alistumalla Jumalan tahtoon.

Ihmisellä täytyy olla horjumaton usko Jumalan olemassaoloon, miten ihminen ilman tuota pystyy noudattamaan ja tottelemaan luojaansa. Koko maailma itsessään todistaa olemassaolollaan ja toiminnallaan Jumalan ykseyttä. Se todellakin olisi kapinoimista itseään, eli ihmisluontoa vastaan.

Olen aina ihmetellyt sitä, miten ihmiset pystyvät uskottelemaan itselleen elävänsä maailmassa, jossa ei olisi suurempaa universumia pyörittävää voimaa. Se, millä tavalla planeetat harmonisesti pyörivät kaikki oman akselinsa ympäri ja vielä auringon. Ei ollut vielä kauaakaan, kun uskottiin, että maailma pyörii maapallon ympäri. Kuinka Jumala onkaan siunannut meitä tiedolla. Uskonnollinen ihminen tietää, ettei hänessä tai missään voi tapahtua mitään tiedottomasti ja tarkoituksettomasti toimivien voimien sokeasta leikistä.

Suostuin katsomaan sisarusten kanssa Walt Disneyn Tronia elokuvateattereissa. Elokuvassa tiedemies onnistui pääsemään matriisiin, eli pelimaailmaan. Siellä olikin aivan oma maailmansa, jossa ohjelmat elivät omaa elämäänsä. Siellä asustelikin ISO-kansa, joka syntyi ihan itsestään. Aivan oikein! Kansa syntyi matriisi-maailmaan aivan itsestään. Siinä sitten hehkutettiin, että kaikki tämä mullistaa tieteen ja uskonnon.

Pointtina on se, että lasten tietoisuuteen asennetaan se, että Jumalaa ei ehkä olekaan. Pyritään minimoimaan uskonnon vaikutusta lapseen, julistamalla sen, että tiede vastaa kaikkiin näihin kysymyksiin. Pitkään on ollut myös keskustelua siitä, pystyykö uskonto elämään tieteen rinnalla. Vastaus on yksinkertainen: Kyllä! Tiede yrittää joskin jotain mahdotonta, eli selittää elämän synty ja tarkoitus. Siihen ainoastaan uskonto voi antaa täydentävän vastauksen.

Uskonnollisen henkilön totisesti erottaa uskonnottomasta myönteisellä tavalla syvä varmuus. Myös se, että kaikki on vasta alkua.